Hitman

Slottipelien kasvavan suosion myötä näitä kolikkopeliautomaattien pikkuveljiä on alettu luomaan mitä erilaisemmilla teemoilla. Kolikkopelien päämäärän ja perusidean ollessa aina sama, yrittävät peliyhtiöt erottaa oman tuotoksensa massasta mielikuvituksellisilla aiheilla. Hedelmien, sarjakuvamaisten hahmojen ja keksittyjen tarinoiden rinnalle on alkanut ilmaantua populaarikulttuurista inspiraationsa saaneita slotteja.

Kuulostaako esimerkiksi suosittuun tv-sarja Game of Thronesiin perustuva slotti tutulta? Tai onko vastaan tullut musiikkilegenda Jimi Hendrixin musiikkia soittava kolikkopeli? Näiden jatkona on peleistä ideansa saaneet peliautomaatit, joista Hitman on hyvä esimerkki. Hitman on monelle videopelien ystäville tuttu pelisarja, jossa seikkailee palkkamurhaaja numero 47. Pelin ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 2000, jota on seurannut useita jatko-osia.

Suosionsa myötä Hitmanista on luotu lukuisia oheistuotteita, joista esimerkkeinä elokuvat vuosilta 2007 ja 2015. Tästä pari vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2017, Microgaming seurasi perässä ja toi markkinoille Hitman-kolikkopelin. Hitmanin videopeliversio on kuuluisa toiminnastaan, missä jo mainittu palkkamurhaaja on kysytty toimija alallaan.

Tarinaa mukaileva slottipeli tekee alkuperäiselle juonelle kunniaa, ja Microgaming tuo pelin mukana rullien pyörittelyyn toimintaa ja interaktiivisuutta. Teeman ja ulkoasun lisäksi jännitystä tuovat mukanaan pelin ominaisuudet: keloilla on yhteensä 15 mahdollista voittolinjaa, ja bonuspelin tarjoama suurin jättipotti on jopa 270 000 kolikkoa. Hitman-slottipeli ei siis ole arimmille kolikkopelaajille soveltuva peli. Uskallatko sinä lähteä palkkamurhaajan matkaan tavoittelemaan isoja voittoja?

Panokset ja voittolinjat

Hitman-slottipelin kela-asetelma seuraa perinteisten kolikkopelien linjaa; viisi rullaa muodostavat yhteensä kolme riviä. Rullilla on 15 erilaista voittolinjaa, joihin pelaaja toivoo voitokkaiden symboliyhdistelmien asettuvan.

Voittoon tarvitaan vähintään kolme symbolia voittolinjalle, joka lasketaan aina vasemmalta oikealle. Korkea-arvoisimmalla symbolilla saa voiton kotiin jopa 4 000-kertaisena, kun se ilmestyy linjalle viisi kertaa. Voiton suuruus kolikoissa määräytyy sillä, kuinka monta kolikkoa linjalle on panostettu.

Panostusvaihtoehtoja on kuitenkin tätäkin laajemmin; pelaaja voi kierroskohtaisen kolikkomääräpanoksen lisäksi määrittää kolikon arvon 0,01–0,25 väliltä. Kaikkia 15 voittolinjaa ei ole myöskään pakko pelata joka kierroksella, vaan pelaaja voi valita jopa vain yhden linjan per kierros. Näin kierroskohtaista panosskaalaa voi säätää 0,01–75 euron välillä.

Ulkoasu ja teema

Inspiraationsa lähteelle uskollisena Hitmanin ulkoasu ja teema seuraavat toimintapelimäistä tunnelmaa. Symboleina toimivat erilaiset murha-aseiksi soveltuvat välineet, kuten veitsi, käsiase, myrkkyruiske ja kivääri, sekä palkkamurhaajalta näyttävät hahmot ja kirjekuorellinen rahaa. Peliruutu itsessään ei symbolien lisäksi juurikaan välitä toimintapelimäistä fiilistä, sillä rullat täyttävät koko ruudun. Harmillisesti voittolinjat on merkitty värikkäillä numerosymboleilla, jotka eivät sovi slotin muuten tummanpuhuvaan teemaan.

Musiikin kautta onneksi pääsee matkaamaan palkkamurhaajan mystiseen ja toiminnantäytteiseen maailmaan. Taustamusiikkina toimii toimintaelokuvamainen mahtipontinen musiikki, joka sulavasti muuttuu yhä jännittävämmäksi kelojen pyöriessä. Voittoyhdistelmän osuessa linjalle huomioidaan sekin musiikin muutoksella. Valitettavasti tässäkin tilanteessa linjan korostamiseen on käytetty pelin teemaan sopimatonta värikästä viivaa.

Bonustoiminnot

Hitman-slotissa on toimintapelille ominaisesti mukana useita jännittäviä bonusominaisuuksia. Slottipeleistä tuttu wild-ominaisuus toimii Hitmanissa laajenevana wildina. Se voi ilmaantua keloille 2, 3 tai 4 ja korvaa kaikki muut paitsi bonussymbolit auttaen voitokkaiden yhdistelmien syntymisessä. Tämän lisäksi mukana on Free Spins, Insignia- ja Contract-bonukset.

Free Spins aktivoituu punaisen 18-symbolin ilmestyessä keloille 3, 4 tai 5, ja sillä saa jopa 18 ilmaiskierrosta 2x-kertoimella. Insignia Bonus -symboli voi ilmestyä keloille 1, 2 tai 3, ja se aloittaa bonuspelin, josta voi voittaa jopa 6 000 kolikkoa. Toinen bonuspeli aktivoituu läppärisymbolilla. Pelissä valitaan sekä palkkamurhakohde että ase, jotka määrittävät voitettavan summan ja sen kertoimen.

Hyvät puolet

Hitman on täynnä toimintaa niin ulkoasunsa, musiikkinsa kuin bonusominaisuuksiensakin puolesta. Vaikka kolikkopelimarkkinat ovat täynnä erilaisia pelejä lukuisilla vaihtelevilla toiminnoilla, on harvoin yhdessä pelissä useampi kuin yksi bonuspeli. Näin onkin ilahduttavaa, että Hitman tarjoaa normaalien wild- ja ilmaiskierrosominaisuuksien lisäksi kaksi erilaista bonuspeliä, jotka pitävät pelaajan jännitystä yllä ja voittomahdollisuudet korkeina. Contract-bonuspelin suurin 270 000 kolikon jättipottimahdollisuus on varmasti jokaisen slottipelaajan mieleen!

Jännitystä toki tuovat myös pelin teema ja musiikki; symbolit ja ääniraita saattavat kiinnostaa erityisesti toimintapelien ja -elokuvien faneja. Myös itse Hitman-videopelisarjaa pelanneet taatusti nauttivat sen slottisisaruksen pelaamisesta. Hitman-kolikkopeliä voi siis suositella toimintaa ja suuria voittomahdollisuuksia rakastaville kasinopelaajille.

Huonot puolet

Hitmania voi luokitella onnistuneeksi ja toiminnantäytteiseksi slotiksi, joka vastaa sen inspiraationa toimineen Hitman-videopelisarjan asettamia odotuksia. Pelisarjan suurimmat fanit olisivat saattaneet kuitenkin toivoa peliin enemmän tarinallisia elementtejä. Nyt itse Hitmanin tarkoitus ja juoni jäävät kokonaan kertomatta, ja teema tulee esille vain symboleissa ja musiikissa. Bonuspelien avulla onneksi pääsee mukaan kohteiden ja aseen valitsemiseen, mutta esimerkiksi jännittävä intro tai taustana toimiva murhapaikka olisivat tuoneet yhtä enemmän karvoja nostattavaa jännitystä.

Pelin bonustoiminnoissa ei ole puutetta, mutta voittolinjojen vähäinen määrä saa osakseen moitteita. Tällä osa-alueella peli jää valitettavasti nykypäivän satojen voittolinjojen slottien varjoon. Myös voittolinjojen valitseminen per kierros ei vastaa nykyajan odotuksia, sillä useimmissa moderneissa kolikkopeleissä kaikki voittolinjat ovat automaattisesti mukana.

Yhteenveto

Hitman on Microgamingin vuonna 2017 markkinoille tuoma palkkamurhaaja numero 47:stä inspiraationsa saanut kolikkopeli. Videopelimarkkinoita tuntevat tietävät, että peli perustuu samannimiseen Hitman-pelisarjaan. Slotissa pelaaja pääsee mukaan toiminnantäytteiseen tunnelmaan, missä musiikki sekä aseita kuvailevat symbolit vievät mukanaan palkkamurhaajan maailmaan. Tämä viiden kelan ja 15 voittolinjan kolikkopeli on asetelmaltaan hyvin perinteinen, mutta pelijännitystä tuovat useat bonustoiminnot ja -pelit sekä mahdollisuus 270 000 kolikon jättipottivoittoon.

Vaikka tarinalliset elementit puuttuvat, on Hitman-slotti silti toimintapelien ja -elokuvien ystäville soveltuva kolikkopeli. Uskallatko sinä lähteä palkkamurhaajan matkaan tavoittelemaan voittoja? Jos vastaus on kyllä, ota suunnaksi Microgamingin pelejä tarjoava kasino, jonka valikoimasta tämä suosittu slottipeli taatusti löytyy.